20. joulukuuta 2012

Joulu on jo ovella

Olen ollut aika kiireinen ja surkea bloginpitäjä :D Mulla ei vain ole yksinkertaisesti ollut aikaa, joka päivä töiden jälkeen on ollut jotakin menoa. Elleivät ne ole olleet jotakin arkijuttuja tai ystävien tapaamista, niin sitten joulujuhlia ja pikkujouluja. Viime viikolla olin myös säestämässä pianolla yhdessä joulujuhlassa :) Ja toiseksi aikaani ovat verottaneet taudit -.- Olen ollut parin kuukauden sisällä jo neljä kertaa kipeänä, ei hauskaa. Tälläkin hetkellä olen toipilaana, onneksi sentään ehdin parantua jouluksi!!!

Tässä tulee joka tapauksessa kuvia niistä vähäisistä jouluvalmisteluista, mitä olen ehtinyt tehdä, sekä itsenäisyyspäivästä :)




Olin tosi mielissäni kun löydettiin joku vuosi sitten tuollainen Suomen mallinen piparimuotti. Niistä on aina yhtä kiva tehdä itsenäisyyspäivän piparit :) Nuo oudot pisteet eivät ole tuossa vahingossa, vaan siihen on merkattu suunnilleen oikeaan kohtaan kaksi paikkakuntaa joilla kummallakin on oma merkityksensä meidän perheelle... :)

Itsenäisyyspäivän leivokset <3 Namia. Olivat kyllä samalla mun synttärileivokset, syntymäpäiväni kun on siinä itsenäisyyspäivän tienoilla.

Siniristilippumme, sulle käsin vannomme, sydämin: Sinun puolestas elää ja kuolla on halumme korkehin!




Linnanjuhlat tuli jälleen katsottua, joka kerta yhtä tylsät mutta pakko ne vain on nähdä :D



Olen aivan rakastunut omatekemiin joulukarkkeihin! Niitä on väännetty täällä kuutta eri lajia, jotta voidaan pakata kivasti laatikoihin ja antaa joululahjaksi muutamalle hyvälle ystävälle :) Tässä erittäin helppotekoiset suklaakirsikat! Suklaa sulatetaan vesihauteessa ja tikun päähän tökätty kirsikka pyöräytetään suklaassa. Nonparellit päälle ja sitten vain kylmään jähmettymään . On muuten hyviä!

Suklaakirsikat tummalla suklaalla

Marsipaani-suklaakarkkeja

Lisäksi meillä on vielä kermakolaa, hedelmämanteli-suklaata ja riisipopoja eli riisisuklaata :D Niistä ei ole kuvaa toistaiseksi.

Joulukortit on lähetetty, joululahjat viittä vaille valmiina, valot ja paperienkelit ikkunoissa.... Ensi viikonlopusta tulee kiireinen! Viimeistään joulun välipäivinä tulee suuri postaus siitä, miten jouluaattoni sujui :) Hyvää viimeistä loppukiriä kaikille, älkää stressatko liikaa! ; )

3. joulukuuta 2012

Se on täällä!

Joulukuu ja talvi! :)



Nyt on viimeinkin lupa alkaa odottaa joulua. Sen mä olen kyllä tehnytkin :) Olen soittanut ja kuunnellut joululauluja, tehnyt jouluaskarteluja, väkertänyt joulukaramelleja ja polttanut kynttilöitä ja jouluvaloja. Ihanaa! :) Tässäpä joulunalustunnelmia vähän kuvina...

 Joulutortut on ihan parasta :) Glögiä oon myöskin juonut aika ahkerasti ja oikeesti jo nyt on tullu syötyä ihan liikaa koko ajan jotain! En halua tietää miltä näytän joulun jälkeen. Se olkoon kumminkin sen ajan murhe, nyt nautin kyllä suklaakalentereistani sun muista ;)
 Ekat piparit leivottiin perjantaina ensimmäisten joulukasettien säestyksellä siskojen kanssa. Me oltiin ihan puhtaasti tanssivia leipureita, eikai sitä nyt mitenkää malttanu paikallaan seistä, kun VIIMEINKIN sai kuunnella kaikki ihanat joululaulut taas läpi :D Hyvin onnistu piruetit ja piparit samaan aikaan <3

Tästä ei kai tarvii sanoa mitään? Jouluvalot <3

Oon myöskin tosi innostunut lukemaan joulukirjoja, oon kahlannut jo useamman läpi. Sieltä saa oikeesti kivoja ideoita ja myös pääsee ihanasti joulutunnelmaan!
Tässäpä yksi idea, mitä lähdin toteuttaan. Näitä en oo koskaan aikasemmin saanut aikaiseksi, mutta nyt innostuin...

... ja kivojahan niistä tuli :)
Viimeisimpänä, mutta ei vähäisimpänä: TA-DAA! Meidän karkkikokeilut :D Näistä olen tainnut mainita täällä aiemminkin.... Joka tapauksessa, vasemmanpuolimmaiset on suklaamarsipaaneja ja tuo oikeanpuoleinen....... Sen pitäisi olla jotain kolaa mutta joo, luulenpa että jokaiselle tulee mieleen tuosta jotain ihan muuta : ' D Ei se mitään, pari päivää sitten kokeilin myös vanhaa kunnon kermatoffeeta ja kerrankin, kerrankin se onnistui! Kuvaa ei nyt ole, mutta olen niin onnellinen, että sain kuin sainkin siitä oikeanlaista <3

Mitäs tässä muuta, kaikki sujuu mukavassa tahdissa. :) Lauantaina kävin jouluostoksilla ja siltä puolelta asiat ovat melkein jo selvät. Ei siis paniikkia. Jään odottelemaan jouluaattoa yhä kasvavan innostuksen vallitessa. Kivaa joulukuuta kaikille ja nauttikaa talvesta! <3